Pääsiäisen aurinkoa


                                      Aurinkoista ja sydämenlämpöistä     

                                                                                                              pääsiäistä

                                                                                                                sinulle

 

Ei se vaa niin haittaa

Olen huomannut tulleeni ikään , jolloin pikkukätösten jäljet ikkunassa eivät ole niin suuri ongelma. Tähdet loistavat niidenkin läpi aivan yhtä kauniisti. Keväällä  aurinko  kuitenkin paljastaa minut, saamattomaksi juuri näin. Sitä olisi kyllä tarpeellista miettiä silloinkin, että kenelle minun täytyy niitä ikkunoita pestä. Lähteekö se tarve siitä, että koti pysyy paremmassa kunnossa, kun lika pestään niistä pois vai onko vain tarve näyttämisen halusta ne puhdistaa tai koska kaikki muutkin tekevät niin.

Kiire on myös asia, mitä voisimme miettiä. Ennenvanhaan  sitä ei ehkä niin tiedostettu tai sitten sitä ei niin paljon ollut. Onkohan ihminen viisaudessaan saanut aikaan tunteen, että mikään ei riitä ja mihinkään ei riitä aika.  Kannattaa

varmasti jokaisen miettiä, mikä itselle ja läheisille on tärkeintä. Arjessa toisen huomaaminen ja kohtaaminen ovat kyllä parhaita asioita, joita voi pitää arvokkaina vielä pitkän ajan kuluttuakin. Toki lasten kanssa arkea eläessä joutuu ajattelemaan omiakin tarpeita ja  voimavaroja. Siihen avuksi voisi tulla luovuuden tarjoamat mahdollisuudet. Jos yhdenkin ihmisen kanssa pystyy jakamaan elämässä vastaan tulevia asioita, on asiat jo paremmin.

 

Täti-ystävän seurassa

Hän kertoi entisaikaisia juttuja

aina niin mielenkiintoisella

jännittävällä tavalla

että aika ei tullut pitkäksi koskaan,

pikkutyttöinä kuuntelimme niitä.

Välillä innostuimme esittämään

omia keksimiämme juttuja,

iloinen nauru lisäsi innostustamme.

Olimme onnekkaita,

kun meillä on oli niin mukavia

täti-ystäviä.

 

Hoitoala koskee Sinuakin

Hoitotyö. Tärkeää meidän kaikkien elämän kannalta, sekä terveydenhoito että sairaanhoito.

Vakituiset työpaikat koeajan jälkeen nykyaikaan käyttöön taas, niin uskon hoitajien haluavan alalle. Palkkausta on myös hyvä tarkistaa. Juuri keskustellessamme nuoren hoitoalan opiskelijan kanssa, hän totesi, että ulkomailla saatavat paremmat palkat houkuttelevat. Onko meillä oikeasti varaa kouluttaa heidät, mutta ei palkata työhön? Kysymys on vakava. Pätkätöillä saadaan hoitajat niin epävarmalle pohjalle, että voimia menee liikaa oman tulevaisuuden  huolehtimiseen ja arkinen työ ja elämä vaikeutuu.

Kyllä olisi myös hyvä tarjota porkkanaa mielummin kuin keppiä työn kunnolliseen suorittamiseen. Miten saataisiin ihmiset hoitamaan mielellään työnsä hyvin? Kiire ja jatkuva keskeneräisesti tehdyn työn tunne ei lisää motivaatiota, vaan hävittää sen.  Siihen olisi kiinnitettävä huomiota jo opiskeluvaiheessa.

Tulisi muistaa, että lapsissa on edelleenkin tulevaisuus

Lastenhoito ja nimenomaan perhepäivähoitajan työ.

Kyllä perhepäivähoitajan työ on niin vastuullista ja vaativaa, että sen arvostuksen nostaminen on  mielestäni ehdottomasti ensimmäisiä asioita, joihin pitäisi saada parannusta aikaan ja nopeasti. Hän hoitaa yksin ne asiat, jotka päiväkodissa jaetaan usean henkilön kesken.

Ja millä nyt nostetaan arvostusta, on ehdottomasti PALKKATASON nostaminen.

Vaalit lähestyy, oletko valmis…