Hymyn ylistys

Kyllä lapset on viisaita

Vastasyntyneen vauvan kanssa tutustuttua ja arkisen pyörityksen alettua aloin pian jo odottaa vauvan ensihymyä. Kun vauvaa katselin silmiin ja hänelle juttelin,  oli todella ihanaa ja palkitsevaa saada kiitokseksi valloittava hymy.

Näin joulun alla mieleen tulee monesti ajatus, mikä olisi sopiva ja paras tapa huomata ja ilahduttaa lähimmäistä, läheistä ja ystävää. Aika usein kaupassa mietitään, mitä  kellekin kiireen ja tohinan keskellä olisi parasta lahjoittaa. Aina lahjan ei tarvitse olla rahalla hankittua tavaraa.

Ajattelen, että voi lähimmäistä muistaa näinkin:

Elämässä on monta arvokasta asiaa

joista voi iloita jokainen ihminen

meille lahjaksi kun on suotu elämä

niin ajatuksilla voi saada aikaan ihmeitä.

Ei ole tarvis aina otsa rypyssä lahjoja kääriä

huushollia kiillottaa ja hiessä huhkia.

Kun näkee ystävän, läheisen,

hymy voi antaa voimaa

ja yhdistää vieraan ja tutun.

Tässä mahdollisuus on jokaisella

antaa toiselle lahja verraton.

Viettää

aikaa

muistellen,  aidosti eläen

juhlaa viettäen

arjen kiireistä leväten.

Iloitaan elämästä

ja sen suomista lahjoista.

Lapsissa on aina ollut tulevaisuus

tämän päivän avunsaajassa

huomisen auttaja

mahdollisuuksien avaaja.

Annetaan iloisesti

hymyn voimalla!

 

 

 

 

 

 

Tietoa kirjoittajasta

kotoillen

Olen perheenäiti, joka on huomannut, että arjen pienistä asioista kannattaa iloita. Saan voimaa arjen pyörittämiseen leipomisesta ja askartelusta. Ompelukone on ollut suoranainen pelastusrengas monta kertaa "luodessani vanhasta uutta". Rohkeasti asioita ja materiaaleja yhdistellen olen saanut useasti olla aikaansaannokseeni tyytyväinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *