Entraaminen kunniaan!

Pidän kovasti ompelusta. Hyvä sana kuvaamaan harrastustani on entraaminen. Siis muutan ja uudistan vaatteita, sisustusesineitä jne. Käytän usein vanhoja asioita ja tuotteita hyödykseni tehdessäni uutta. Yhdistän myös rohkeasti uutta ja vanhaa makuni mukaan. Mielestäni se on erittäin hyödyllistä ja mukavaa, koska paljon jää käyttämättömiä asioita odottelemaan parempaa käyttöä. Monesti en raaski heittää niitä vielä pois ja sitten inspiraation iskiessä olen päässyt tekemään haluamiani asioita saman tien ilman ostoksilla käyntiä. Olen monesti aloittanut työn, jonka lopputulosta en ole lukinnut, vaan olen antanut mielikuvitukselle vapaat siivet. Tämä on juuri sitä parasta, jota harrastuksestani voin saada irti!

Perheessäni monesti seurataan huvittuneena juuri tätä” pahan päivän varalle” säästämistä.  Mutta ilokseni olenkin voinut monta kertaa olla tyytyväinen ojentaessani  jonkin, sittenkin niin arvaamattoman tärkeän, minulta kysytyn asian tai tavaran.”

 

Tietoa kirjoittajasta

kotoillen

Olen perheenäiti, joka on huomannut, että arjen pienistä asioista kannattaa iloita. Saan voimaa arjen pyörittämiseen leipomisesta ja askartelusta. Ompelukone on ollut suoranainen pelastusrengas monta kertaa "luodessani vanhasta uutta". Rohkeasti asioita ja materiaaleja yhdistellen olen saanut useasti olla aikaansaannokseeni tyytyväinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *